Jaa
Inspiraatio

Onko hinnalla väliä urheilualusvaatteissa?

Laadukkaat vaatteet vaikuttavat hyvinvointiin ja hyvissä alusvaatteissa pystyt tehdä enemmän - helpommin. Laadulla on kuitenkin hintansa - vai onko?

Laadukkailla vaatteilla on iso merkitys hyvinvointiin. Kun olo tuntuu mukavalta, on helpompi tehdä enemmän. Mutta kenkiin, vaatteisiin ja kuntosalijäsenyyteen saa helposti upotettua paljon rahaa. Kannattaako kalliisiin urheiluvaatteisiin panostaa vai toimivatko edullisemmat yhtä hyvin tai jopa paremmin?

Vältä kipuja oikeanlaisilla urheiluliiveillä

Urheiluliivit ovat yksi naisten tärkeimmistä urheiluvaatteista. Mutta mikä on hyvien urheiluliivien tunnusmerkki?

- Kun on kyse mukavuudesta, on tärkeää, että urheiluliivit tuntuvat mukavilta päällä ja antavat samalla hyvän tuen. Uskon, että voimme kaikki olla helposti tästä yhtä mieltä, sanoo Ina Haugen, kouluttaja ja fysioterapeutti Driv Trainingista.
- Urheilleissa ei tulisi tarvita ajatella rintoja.
Hän kertoo, että hänen isorintaisilla potilaillaan on helposti niska- ja selkäkipuja, ja erityisen heidän kannaltansa on olennaista, että he käyttävät urheiluliivejä, joissa on hyvä tuki. On myös tärkeää, etteivät liivit purista liikaa.
- Osa kärsii myös helposti hartiakivuista, jolloin tärkeä välttää hyvin tiukkoja yläosia, jotka puristavat hartialihaksia. Urheiluliivien istuvuus on siis hyvin tärkeää.

Materiaali on tärkeä

Toinen huomionarvoinen seikka urheilualusvaatteiden kohdalla on se, että ne on valmistettu hengittävästä materiaalista, joka vie kosteutta ja hikeä pois iholta. Toisin sanottuna, niiden tulisi olla mukavia päällä. Niissä ei saisi olla turhia saumoja tai tarroja hiertämässä eikä niiden tulisi tuntua märiltä ja raskailta hikoiltaessa. Urheilu on jo itsessään raskasta, joten epämiellyttävät alusvaatteet ovat viimeinen asia, joita sinun tulisi ajatella.

Vaatteen korkeampi hinta ei tarkoita parempaa laatua. Monissa testeissä edullisempien merkkien urheiluvaatteet ovat pärjänneet yhtä hyvin kuin kalliimpien tuotemerkkien urheiluvaatteet. Esim. klikk.no.
Haugen ei näe mitään eroa edullisten ja kalliiden tuotemerkkien urheiluvaatteissa.
- Käytän eri merkkien urheiluvaatteita, ja olen huomannut, ettei se kallein ole välttämättä se paras. Pierre Robert ja muut edullisemmat merkit ovat uskomattoman hyviä urheiluvaatteiden suunnittelussa.

Minkälaisia alusvaatteita käyttää ulkona urheillessa?

Urheiluvaatteita ei ainoastaan valmisteta vain synteettisistä materiaaleista. Yhä usemmat ovat löytäneet villan, joka on loistava materiaali ulkona liikkuessa ja urheillessa.
- Minulla on Pierre Robertin merinovillaiset urheiluliivit, ja ne ovat loistavat, sanoo Driv-valmentaja.
- Käytän niitä hiihtäessä ja laskettelemassa. Kun villa lämmittää alimpana kerroksena, olo on miellyttävä - vaikka hikoilisitkin! Merinovillaliivit tukevat myös juuri sopivasti. Kaikki eivät ehkä tiedäkään, että urheilualusvaatteita löytyy myös merinovillaisina?

 

 

 

Lue myös
Miksi käyttää urheilualusvaatteita?

Miksi käyttää urheilualusvaatteita?

Urheiluliivit tukevat rintoja urheillessa ja auttavat rintojen muodon säilyttämisessä toisin kuin tavalliset rintaliivit.
Lue lisää
Miksi villasukkia koko perheelle?

Miksi villasukkia koko perheelle?

Palelevatko jalkasi? Tutustu sukkiisi ja niiden materiaaliseokseen. Puuvillasukat kannattaa vaihtaa pikimmiten villasta valmistettuihin sukkiin.
Lue lisää
Hanneli Mustaparta for Pierre Robert

Kuka Hanneli?

Hanneli Mustaparta on norjalainen entinen malli, vaikuttaja, brandikonsultti ja art director, kenet valokuvaaja Per Heimly 'löysi' vuonna 1999. Hanneli on nykyään yksi tunnetuimmista muotivaikuttajista.
Lue lisää