Jaa
Inspiraatio

Mukavuus ennen kaikkea - myös alusvaateostoksilla

Suositun Pupulandia -muotiblogin kirjoittaja Jenni kertoo mitä hän pitää tärkeänä alusvaateostoksilla.

Vaikka tyyli on minulle pukeutumisasioissa aina kriteeristön ykkönen, heti kakkosena tulee mukavuus. Haluan, että vaate istuu hyvin ja tuntuu mukavalta ja sopivalta päällä - sama pätee alusvaatteisiin, joissa mukavuus on minulle vielä muitakin vaatteita tärkeämpi seikka. 

Inhoan painaumia jättäviä saumoja, kiristävää tunnetta tai kankaita, jotka valuvat tai vetäytyvät sinne, minne ne eivät kuulu. Pidän kaikkein eniten pehmeistä mikrokuitu- ja puuvillamateriaaleista, jotka tuntuvat ihoa vasten sileiltä ja huomaamattomilta. Pidän arkialusvaatteissani eniten hillityn minimalistisesta tyylistä ja voi olla, että alusvaatelaatikkoni näyttää kovin tylsältä, mutta pääosin se kätkee uumeniinsa vain keskenään identtisiä mustia, yksinkertaistakin yksinkertaisempia pikkuhousuja.

Huomaan, että ikä ei siinä mielessä tule yksin, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan mukavuutta. Muistan joskus parikymppisenä kämppikseni ihmetelleen, miten voin kotonakin hengailla farkuissa, kun hän vaihtoi välittömästi kotiin päästyään mukavampaa ylle. Tuolloin aidosti viihdyin farkuissani, mutta nykyään housut lähtevät jalasta yleensä aika vikkelään kotiin päästessä. Olen myös vaihtanut lähes kaikki rintaliivini kaarituettomiin versioihin ja kesäisin lämpimillä säillä saatan viilettää täysin ilmankin.

Pääsin testailemaan Pierre Robertin alusvaatteita, joissa yhdistyvät aika saumattomasti (hahaa, pun intended) nämä minunkin peräänkuuluttamani ominaisuudet: mukavuus, minimalistinen tyyli, laadukkaat ja miellyttävät materiaalit sekä vastuullisuus. Monet malliston alushousut on valmistettu GOTS-sertifioidusta luomupuuvillasta ja lisäksi kokoelmassa on myös ohuesta mikrokuidusta valmistettuja alushousuja, pehmeitä kaarituettomia t-paitaliivejä sekä yksinkertainen toppi. Omia lemppareitani mallistossa ovat mikrokuituiset pitsisomisteiset pikkuhousut sekä korkeavyötäröiset luomupuuvillaiset pikkuhousut.

Olen korkeavyötäröisten housujen ystävä ja olen huomannut, että ne sopivat minun vartalotyypilleni kaikkein parhaiten. Jotenkin en silti koskaan ole tullut käyttäneeksi alusvaatteissa tällaisia korkeavyötäröisiä malleja, vaikka bikineissäkin pidän niiden vintage-fiiliksestä.

Rehellisesti sanottuna minua suorastaan nauratti, kun vedin vaaleanpunaiset korkeavyötäröiset pikkuhousut ylleni ja tajusin muuttuneeni omaksi äidikseni. Olen aina hihittänyt äitini korkeavyötäröisille "mammapikkareille", ja nyt mallailin niitä tyytyväisesti nyökytellen ylleni. Myönnetään äiti, ne ovat tosi mukavat! Ja samasta puustahan meidän kroppamme ovat sattuneesta syystä veistetty. Kai se on todettava, että äiti oli jälleen kerran oikeassa.

Teksti & kuvat Pupuladia -blogin Jenni Rotonen

 

Lue myös
invisible panties usynlig truse

Maailman parhaat alushousut?

Pitkän kehitystyön jälkeen uskallamme sanoa, että olemme meidän mielestämme luoneet tähän mennessä maailman parhaat alushousut - juuri sellaiset kuin me naiset ansaitsemmekin.
Lue lisää
Tights yay or nay?

Sukkahousut vai ei?

Jotkut vannovat paljaiden säärien nimeen, kun taas toisille sukkahousut ovat asuste siinä missä muutkin sekä edullinen tapa päivittää omaa tyyliä. Joten mikä on oikea tapa? Onko fashion faux pas, jos ostoskorista löytyy 10 denierin sukkahousut? Vastaus on onneksi ‘ei’.
Lue lisää
Miksi käyttää urheilualusvaatteita?

Miksi käyttää urheilualusvaatteita?

Urheiluliivit tukevat rintoja urheillessa ja auttavat rintojen muodon säilyttämisessä toisin kuin tavalliset rintaliivit.
Lue lisää